Voimistelukoulu - hyppää mukaan seikkailuun!

TELINEVOIMISTELU

Aloita lajiin tutustustuminen Järvenpään Voimistelijoissa

Järvenpään Voimistelijoiden telinevoimistelun ryhmät ohjaavat lapset ja nuoret telinevoimistelun maailmaan. Ryhmämme eivät tähtää kilpailuihin, vaan tavoitteena on oppia uutta suhteessa omiin taitoihin.

Olemme pitkänlinjan lasten, nuorten ja aikuisten liikuttaja. Laadukkaasta toiminnastamme kertoo Olympiakomitean lasten ja nuorten liikunnan Tähtiseuramerkki.

Seuramme arvot Ilo, Laatu, Terveys ja Yhteisöllisyys näkyy myöskin jokaisen ryhmämme toiminnassa. 

VOIMISTELUKOULU, HYPPÄÄ MUKAAN SEIKKAILUUN!

Voimistelukouluryhmissä lapset opettelevat liikkumisen perustaitoja leikkien. Voimistelukouluryhmiin osallistuvat lapset ovat 3 – 13-vuotiaita ja mukaan voivat tulla kaikki harrastuksesta kiinnostuneet! 

Voimistelukoulussa liikkuminen on iloinen asia! Siellä joka lapsella on oikeus harjoitella omien taitojensa ja toiveidensa mukaisesti.

Voimistelukoulussa luodaan voimistelutaitojen pohja, josta lapsi voi ponnistaa eteenpäin joko kilpalajin parissa, taikka voimistelun tai tanssin harrasteryhmässä. 

Lisätietoa telinevoimisteluryhmistä

Tomi Kajasviita

tomi.kajasviita(at)voimistelijat.com