Jenna Marjakangas

Kaudella 2020-2021 ohjaan ja valmennan useita seuramme ryhmiä vasta-alkajista jo kokeneempiin voimistelijoihin. Toimin Järvenpään Voimistelijoiden lasten ja nuorten harrasteliikunnan vastuuvalmentajana ja olen mukana tanssillisen voimistelun sekä joukkuevoimistelun valmennustiimeissä.

Koulutukseltani olen Voimisteluliiton I-tason lasten ja nuorten ohjaaja ja II-tason joukkuevoimistelun valmentaja. Olen myös käynyt tanssillisen voimistelun koulutuksia ja toimin lajin tuomarina.

Voimistelin itse monta vuotta joukkuevoimistelussa ja aktiiviurani Freyoissa päätin kesällä 2018. Tällä hetkellä Voimistelen seuramme joukkuevoimistelun naistensarjan Valerina -joukkueessa.

Minusta on tärkeää näyttää lapsille ja nuorille, kuinka hauskaa liikkuminen ja terveellisesti eläminen voi olla. Tavoitteenani on johdattaa nuoria urheilijan alkuja kohti liikunnallista elämää ja terveellistä elämäntapaa. Ohjaajana parasta on nähdä kuinka voimistelijat onnistuvat ja oppivat uutta!

Kaudella 2020-2021

Valmennan Isellat, Idessat ja Irennet joukkueita. Tanssillisen voimistelun lisäksi ohjaan myös lukuisia harrasteliikuntatunteja ja joukkuevoimistelun valmennusryhmiä.