Toiminnanjohtajamme esittäytyy!

24.8.2022

"Hei, olen Tarja Mahkonen ja aloitin toiminnanjohtajana 22.8.2022. Olen aikaisemmin työskennellyt monenlaisissa liikunta- ja urheilualan työtehtävissä reilun kymmenen vuoden ajan. Koulutukseltani olen liikunnanohjaaja (AMK) ja erikoistunut urheiluseuratoiminnan kehittämis- ja johtamistehtäviin. Aloitan myös tänä syksynä Liikuntajohtamisen opinnot ylemmässä ammattikorkeakoulussa. 

Tärkeimpiä työtehtäviäni Järvenpään Voimistelijoissa tulee olemaan työntekijöiden esihenkilötyö, toiminnan ja talouden suunnittelu ja seuranta sekä niin sisäisten kuin ulkoistenkin toimintatapojen ja prosessien kehittäminen. Lisäksi ohjaan joitakin lasten harrasteliikunnan tunteja. 

Asun perheeni kanssa Jokelassa ja vapaa-aikani täyttyy kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa touhuamisesta. Rentoudun mielelläni kotitöiden parissa ja parasta stressinhallintaa onkin vaatteiden silitys ja lakanoiden mankelointi – molemmat toimia, joita mieheni ei ymmärrä lainkaan 😊  

Odotan innolla ja mielenkiinnolla tulevia voimisteluntäyteisiä kausia! Nähdään toimistolla, tapahtumissa ja saleilla!