Kilta

USKOLLISUUDEN KILTA 50

TERVETULOA JÄV:N USKOLLISUUDEN KILTAAN!

 

U-Killassa vaalitaan liikunnan parissa syntynyttä ystävyyttä. Periaatteena toiminnassa on yhteenkuuluvuus, ystävyys ja vireyden ylläpitäminen sekätoisista huolehtiminen. Kiltalaisten tapaamisissa kaikuu aina iloinen puheensorina ja naura raikaa.

Killan jäseneksi voi liittyä 25 vuotta täyttänyt ja 5 vuotta johonkin Suomen Voimisteluliiton, Svolin, jäsenseuraan kuulunut sekä nykyinen että entinen jäsen.

JäV:n U-Kilta on osa seuran normaalia toimintaa, kiltalainen on seuran jäsen. JäV:n U-Kilta on perustettu huhtikuussa 1979. U-Kilta on osa pääseuraa, mutta sillä on oma johtokunta, vuosikokous, jäsenmaksu ja talous (tiliseuranta ja tilintarkastus voidaan tehdä myös pääseuran kirjanpidon yhteydessä).

U-Killan johtokunnassa toimii puheenjohtajana kiltaäiti Hilkka Aatsinki, sihteerinä, muistiinmerkitsijä ja jäsenkirjuri Kerstin Uusitalo, rahastonhoitajana raha-arkunvartija Terttu Valasma ja kiltamuorina toimii Brita Ikävalko.

U-Kilta kokoontuu n. kerran kuukaudessa vuoden aikana on päivä sekä  iltakokoontumisia. U-Kilta osallistuu myös valtakunnallisiin kiltatapahtumiin ja retkiin sekä jumppatapahtumiin.Yhteistoimintaa on naapurikiltojen, Keravan,

Tuusulan, Hyvinkään ja Riihimäen kiltojen kanssa esim. syksyisin pidettävä kiltaparlamentti.

Kiltamaksu on 20 €/v ja seuran jäsenmaksu on 15 €. Kiltalainen, joka käy seuran jumpissa, maksaa lisäksi seuran jumppamaksun valintansa mukaan.

 

Lisätietoja Järvenpään Uskollisuuden Killasta antavat:

Hilkka Aatsinki,  Kiltaäiti/Killan pj  040 512 7712

Terttu Valasma, rahastonhoitaja 050 520 1338

Kerstin Uusitalo, sihteeri 0500 28 5190