Aloituskirje

Tervetuloa Järvenpään Voimistelijoihin!

Joukkuevoimistelu Minellat 7-9 v.

Tiistaisin klo 17.15-18.30

Anttilan koululla, Vanha Valtatie 40

Sisään Pohjoisväylän puoleisesta päädystä.

Ryhmän ensimmäiset harjoitukset:
Tiistaina 31.8. klo 17.15-18.30 Anttilan koululla

Harjoituksemme koostuvat monipuolisesti voimistelun alkeiden sekä motoristen perustaitojen harjoittelusta, kuten leikeistä, akrobatiasta, liikuntaradoista, tanssillisuudesta ja muista voimistelun alkeislajitaidoista. Harjoitusten pääpaino on ikätason mukaisessa iloisessa liikunnassa ja voimistelun alkeiden oppimisessa. Harjoittelun tavoitteena on fyysisen toimintakyvyn kehittäminen sekä liikunnan avulla kasvattaminen, ja voimisteluharrastus antaa hyvän pohjan myös mihin tahansa liikuntaan. Lapset otetaan huomioon yksilöinä ja jokaista tuetaan suhteessa omiin taitoihin.

Harjoituksiin mukaan:

  • Liikuntaan sopivat vaatteet (esim. t-paita ja shortsit)
  • Juomapullo
  • Voimistelupassi (jaetaan ensimmäisissä harjoituksissa)
  • Reipasta ja iloista mieltä!

Ohjeita harjoituksia varten:

  • Tuo lapsi harjoituksiin juuri harjoituksen alkaessa.
  • Saapuessa tunnille odotathan nätisti, että ohjaaja antaa luvan saapua sisään edellisen ryhmän poistuttua.
  • Koronavirustilanteen vuoksi suosittelemme välttämään harjoitustilaan/pukuhuoneisiin jäämistä.
  • Joudumme päättämään tunnin hieman aikaisemmin, jotta saamme välineet/telineet putsattua ja vältämme turhat kontaktit seuraavan ryhmän kanssa.
  • Harjoitusasuksi sopii jumppapuku tai muu liikuntavarustus, paljaat jalat tai jumppatossut, pitkät hiukset kiinni.
  • Mukaan harjoituksiin voimistelupassi ja naru (jaetaan kauden alussa) sekä vesipullo, omat tavarat kannattaa nimikoida.
  • Mikäli joskus myöhästyt harjoituksista tai joudut odottamaan oven takana, soitathan ohjaajalle: +358 45 3548708. Meillä on velvollisuus pitää koulun ulko-ovea lukossa harjoitusten ajan, jottei ulkopuolisia pääse koulun tiloihin.
  • Yksittäisistä poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa ohjaajalle, pidemmistä poissaoloista ilmoitus sähköpostitse.

Aikataulut

Syksyn kausisuunnitelma ja päivämäärät 2021

  • 31.8. Ensimmäiset harjoitukset
  • 7.9.
  • 14.9
  • 21.9.
  • 28.9.
  • 5.10.
  • 12.10.
  • SYYSLOMA pe 15.10. - pe 22.10.
  • 26.10.
  • 2.11. Halloween!
  • 9.11.
  • 16.11. Tanssitaan!
  • 23.11.
  • 30.11.
  • JOULUNÄYTÖS la 4.12. TAI su 5.12.2021
  • JOULULOMA ma 13.12.2021 - su 9.1.2022

Kevään päivämäärät 2022

  • ENSIMMÄISET HARJOITUKSET 11.1.
  • HIIHTOLOMA pe 18.2. - pe 25.2.
  • PÄÄSIÄISLOMA to 14.4. - ma 18.4.
  • VAPPU la 30.4. - su 1.5.
  • KEVÄTNÄYTÖS la 21.5. TAI su 22.5.
  • KAUSI PÄÄTTYY

Kesätoiminta alkaa ma 6.6. alkaen

Kevätnäytös ja stara-tapahtuma

Ryhmämme esiintyy syys- ja kevätkauden päätteeksi seuramme järjestämässä tapahtumaviikonlopussa. Esiintymistä varten hankitaan voimisteluasut, joista laitan tiedotteen myöhemmin. Kyseessä on uusi mallisto, joten vanhaa starapukua EI kannata hankkia esitystä varten.

Lisäharjoituspaketti!

Lapsen tulisi liikkua 2-3 tuntia joka päivä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla.

Haluamme mahdollistaa suosituksen toteutumisen tarjoamalla voimisteluryhmän pääharjoituksen lisäksi lisäharjoituksia, joihin voi osallistua edullisesti oman iän ja kiinnostuksen mukaan. Lisäharjoituksiin kuuluu voimistelua, tanssia ja akrobatiaa.

Lisäharjoitusten hinta 50 € syksy + 50 € kevät.

Tutustu lisäharjoituspakettiin

Ohjaaja

Ryhmän ohjaajana toimii Ella Koivikko

  • Puhelin: +358 45 3548708
  • Sähköposti: ellak.koivikko@gmail.com

Ohjaajaesittely

Olen Ella Koivikko. Aloitin itse Järvenpään Voimistelijoiden lasten ryhmissä ja sieltä jatkoin joukkuevoimistelun parissa 2020 kevääseen asti.

Aloitin apuohjaajana 2017 ja olen käynyt Voimisteluliiton kolme peruskoulutusta.

Parasta ohjaajana on nähdä lasten kehittyminen ja ilo, jota harrastus tuo. Tavoitteenani on innostaa lapsia liikkumaan.